Miksei kukaan tee mitään? kysyy Timo R. Steward esseeteoksensa nimessä. Kysymys on suora ja yksiselitteinen. Se ei ole kirjallinen niin kuin romaanin, runoteoksen tai kaunokirjallisuudeksi itsensä asemoivan esseekokoelman nimi voi olla. Sen merkitystä ei toisin sanoen tarvitse tulkita, eivätkä varsinaiset esseet saa kokoelman nimestä uusia tasoja. Merkityksillä leikittely sekä esteettiset seikat tai sen pohtiminen, kuka teoksessa puhuu, itse kirjailija vai fiktiivinen minä, tuntuvat täysin epäolennaisilta, jopa sopimattomilta. Gazassa on käynnissä kansanmurha.
Kysymys on tietenkin osoitettu meille länsimaalaisille, johtajille ja päättäjille, mutta myös ihan tavallisille ihmisille. Se ilmaisee hämmennystä, surua ja vihaakin sen turtumuksen edessä, joka täällä vallitsee. Esseessä ”Käänne” Steward esittää, että turtumuksen mahdollistaja on fatalismi: ”Äärimmäisten ikävien asioiden toistuva kuuleminen johtaa kalvavaan rauhattomuuden tunteeseen, josta on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. Kaukana tapahtumien keskipisteestä keinon ei tarvitse olla kummoinenkaan. Riittää, että turvautuu halpaan fatalismiin: ainahan siellä on sodittu.” Stewardin mukaan vetoamalla tilanteen ”monimutkaisuuteen” on sekin tavallinen keino välttää puuttumasta asiaan. Teoksen yksi viesti on kuitenkin se, että joistakin asioista ei pitäisi olla epäselvyyttä, esimerkiksi siitä, että ”ihan ketä tahansa ei yksinkertaisesti saa tappaa”. Silti juuri niin tehdään parhaillaan valtavassa mittakaavassa. Eikä kukaan tee mitään.
Steward toki avaa tätä monimutkaista tilannetta, sen historiallisia, poliittisia, uskonnollisia ja maantieteellisiä taustoja, ja hän tekee sen tavalla, joka pyrkii huomioimaan molemmat osapuolet. Mitä tarkemmaksi kuva piirtyy, sitä monisyisemmiltä tapahtumat siis väistämättä näyttävät. Samaan aikaan jotkin asiat ovat täysin yksiselitteisiä, kuten se, että kansanmurha on väärin.