Olin liian jyrkkä, kun sanoin, etteivät Taikavuoren henkilöhahmojen esittämät ajatukset ole minusta lainkaan kiinnostavia. Esimerkiksi insinööri-humanisti-vastakkainasettelu (Castorp vs. Settembrini) on niin romaanissa kuin yleisesti itse asiassa aika kiehtova (jos sattuu olemaan energiaa pohtia asioita ”yleisesti”). Castorp on ottanut oppilaan roolin suhteessa Settembriniin. Aluksi hän kuunteli humanistikirjailijaa enemmän kohteliaisuudesta ja ”koska nuorena oli hauskaa kokeilla”, mutta viimeisillä lukemillani sivuilla hän on alkanut selvästi tuntea vetoa tämän selontekoihin. Settembrini puolestaan käyttäytyy kuin opastajan rooli itsestään selvästi kuuluisi hänelle ja mielellään myös selittää maailmankatsomustaan kuten seuraavassa katkelmassa:
”Kaikki siveellinen toiminta ja pyrkimys siveelliseen täydellisyyteen perustui kirjallisuuden henkeen, tuohon ihmiskunnian henkeen, joka myös hallitsi humanismissa ja politiikassa. Niin, kaikki tämä oli yhtä ja samaa, samaa mahtia ja aatetta, ja sitä voitiin kuvata yhdellä ainoalla nimellä. Mikäkö tämä nimi oli? […] Se oli sivistys! Tämän sanan vierähtäessä Settembrinin huulilta puhujan pieni kellahtava oikea käsi lennähti koholle, aivan kuin hän olisi halunnut juoda maljan jonkun kunniaksi.”
Olen juuri lukenut kohdan, jossa Settembrini kertoo Hans Castorpille tietokirjaprojektista, johon hänet on pyydetty mukaan. Projekti on mahtipontinen humanismin hengessä käynnistetty hanke. Sen toimeenpanijana on ”Ihmiskunnan edistyksen kansainvälinen liitto”, johon Settembrinillä on sanojensa mukaan ”kunnia” kuulua. Liiton olemassaolon tarkoitus on ”ihmissuvun onnellistaminen”, käytännössä siis kärsimyksen poistaminen maailmasta, ja tietokirjasarjalla, jonka nimeksi on tuleva Kärsimysten sosiologia, on tavoitteessa keskeinen rooli. Settembrinin tehtävä on analysoida kärsimyksen kuvauksia kaunokirjallisuudessa. Hän tiedostaa tehtävän laajuuden: ”kaunokirjallisuus miltei aina on valinnut kuvattavakseen kärsimyksen”.
Settembrinin edustama humanismi, usko ja optimismi ihmisen kykyihin ja hyvyyteen, tietenkin edustaa jo mennyttä maailmaa. Lukija tietää, että romaanin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa, joka oli sitten muuttava tuon käsityksen täydellisesti (niin kuin Stefan Zweig Eilispäivän maailmassa kuvaa). Settembrini myös koettaa patistaa Hans Castorpia lähtemään parantolasta mitä pikimmiten, ulkomaailmaan harjoittamaan käytännöllistä ammattiaan. Hän on huolissaan siitä, mitä paikka tulee tekemään Castorpille. Itse hän ei kuitenkaan voi lähteä. Hän on liian sairas. Ikään kuin Settembrini henkisine aktiviteetteineen kuuluisi ylös vuorelle, sairauden valtakuntaan.
Itse olen palannut töiden pariin jo kaksi viikkoa sitten, ja kyllähän se rasittaa hermoja ja uuvuttaa nopeasti. Siitä johtuu myös pitkä kirjoitustauko.